29.7. Agility
Perjantai, Heinäkuu 31st, 2009Aamulla ylempi harjoitus, illalla alempi harjoitus (lähinnä pujottelua oli tarkoitus harjoitella).

Puolivalssi 8-9 välissä, koira luki sitä tosi hyvin ja kääntyi tarkasti.
Aamulla ylempi harjoitus, illalla alempi harjoitus (lähinnä pujottelua oli tarkoitus harjoitella).

Puolivalssi 8-9 välissä, koira luki sitä tosi hyvin ja kääntyi tarkasti.

Väärä este 8-9 välissä, menikin toiselle sivulle. 12 kohdalla olis mennyt väärän päähän / ohi. Näihin tulisi käyttää tarvittessa vastaista kättä. B-C valssilla eikä sylikäännöllä, valssilla saa koiran kääntymään nopeammin. Tosi kiva harjoitus, niin sopivan tasoinen meille.
Alussa ja lopussa paha kohta.
Onneksi Hanna neuvoi loistavasti miten siinä olisi hyvä mennä! Sylikäännös olisi ollut minulle luontaisin, mutta tilanteeseen ja koiraan tasoon nähden ehkä turhan hankala vielä tuohon kohtaan. Peruuttamista voisi harjoitella muuallakin kuin radalla. Koira on kyllä loistava kun on tarpeeksi helppo rata! Ja vielä muistaisi/pystyisi ajoissa kertomaan sille minne ollaan menossa.
A-este jonka alla putki ja edessä aita. Erikseen pujottelu ja keinu. Otettiin valokuvia koirista, osa harjoituksesta oli esteen toistoja kuvia varten. Toivotaan että jotain julkaistavaakin sinne eksyi. Tärkeimpänä harjoitus kohteena meillä oli pujottelu ja a-esteen kontaktit jotka sujuikin ihan hyvin. Pujottelulta loistavia ilmeitä koiralla kun hätiköi viimeiset välit väärin ja komensin siitä palaamaan alkuun. Palkkaa minulta ensin ja lopuksi odotti vähän kauempana keppien jälkeen. Näitä harjoituksia lisää.
Kuvat Hanna Heinonen.

Kontaktit kunnossa.

Korvat jäi putkeen.



Nyt taisi mennä pieleen…


Piitkä koira.
Kiitos kuvista Hanna!
Tällä kertaa Saarijärvellä Helin treeneissä, paikalla myös Terhi ja Fiia. Rata oli aika vaikea meille molemmille, niin minulle kuin koirallekin. Tällä kertaa tosin muistin radan jo hyvin, vain kerran menin vikaan kun en katsonut eteeni. Kotimatkalla tajusin että oli suorastaan tyhmää yrittää suorittaa koko rataa, jatkossa ainakin pitäisi osata olla viisaampi ja tehdä rata useammassa pätkässä jos siinä on selkeästi vaikeita kohtia meille. Jotenkin menin rataa myös aika kiireellä ja ainakin yksi puomin ylösmenokontakti oli tosi hilkulla.
Ensin mentiin numeroilla oleva rata ja toisella kertaa kirjaimilla oleva. 9-10 väli oli haastava minulle ohjata, mutta toisella radalla siinä onnistuttiin. Myös siitä jatkuva valssi keinulle 11, on vaikea kun pitää peruuttaa. Kirjainradalla tein takaaleikkauksen pituudelle H. Silti kepeille toisesta välistä. A-esteellä N pohdittiin järkevimmäksi takaaleikkaus.
Piirroksen mittasuhteisiin/esteiden asentoihin en ota hirveästi kantaa, videon perusteella yritin laittaa johonkin järjestykseen.

Käytiin Saarijärvellä. Terhin kanssa rakennettiin rata ja Terhi neuvoi kokeilemaan flippiä ennen a-estettä. Nyt on jo lauantai, joten empä oikeastaan muista mitä probleemeja tällä radalla oli. C-D tehtiin ainakin valssi ja 12-13 tuntui että koira laskeutui melkein jalkoihin. Alussa oli tietysti ongelmaa saada koira menemään oikealle esteelle a-este/putki. Oikeasti 1 ja 2 esteet olivat suoremmassa linjassa toisiinsa nähden kuin piirroksessa. Ja esteiden välimatkoista ja tarkoista kohdista en sano mitään, mutta jotenkin suunnilleen noin ne oli.

Pieni pujotteluharjoitus, vierellä kulkien palkka joko minulla tai keppien päässä. Tällaisia harjoituksia vaan lisää, jotta saadaan taas pujottelu yhtä varmaksi kuin se jo ehti olla. Palkkoja molempiin päihin ja minulle ja vaihdellen sitten mistä lelun saa.
Kolme pistettä taas. Ensimmäisellä putki – a-este – aita. Toisella putki-pujottelu-pussi. Ja kolmannella pelkkä keinu.
A-esteellä joitakin keskittymisen herpaantumisia, mutta hyviäkin suorituksia. Ongelmaksi on nyt koitunut pujottelu, mikä sinänsä on kaiketi aika yleistä. Niin hyvin ja itsenäisesti kun se jo sen osasi niin ei, enää ei vaan malta tai jotain. Pujottelukuuria meille. Jos olisi mahdollista niin voisi tehdä normaalia pitempiä pujotteluja mutta tällä hetkellä käymillämme kentillä ei ole mahdollisuutta yli 12 kepin pujotteluun. Keinu menee hyvin, havaittavissa pientä sikailua, kuten otan kontaktit nätisti mutta poistun juosten pysähtymisen sijasta.
Käytiin katsastamassa agility treenejä Saarijärvellä. Perille osattiin ihan mukavasti. Kouluttajana toimi Heli Oinonen, harjoituskoirakkoja oli vain kaksi, me ja kääpiövillis. Rata oli valmiiksi rakennettu ja radan alussa oli sellainen pyöritys ettei se meinannut mennä minun päähän mitenkään eli 3 aitaa-putki-2 aitaa-a-este oli selkeesti ihan liian vaativaa mulle muistaa että miten niissä piti mennä saati kumpaan päähän putkea koira piti lähettää. Ensimmäistä kertaa oli myös putki a-esteen alla, eli koiralla oli paljon vaihtoehtoja mistä valita suoritettava este, no ei se mitään jatkettiin muutaman toiston jälkeen vaan rataa.
A-esteen jälkeen putki jonka sisäänmenot poispäin eli sinne piti mennä takaa, sitten pujottelu-aita-puomi-rengas-aita. Pujottelun jälkeen aidalle mennessä oli sopivasti kaukalon ovi auki ja sinnehän se Pikkis meni kaukalon ulkopuolelle, villiksen luokse, onneksi tilanne selvisi kuitenkin ongelmitta pian, auki oleva ovi oli vain ihan liian hyvin hollilla esteen kohdalla. Tämän radan jälkeen mentiin huilimaan ja sitten otettiin rata toisinpäin, se meni jo paljon paremmin ja tällä kertaa lopussa olevan pyörityksen osasin jopa viedä koiran oikein. Jes, eli kehitystä minussa tapahtui heti. Rata oli toisinpäin aita-(takaa)aita-(valssi)aita-rengas-puomi-aita-pujottelu-putki-a-este-aita-aita-(valssi)putki-(takaa)aita-aita-aita. Meni renkaan tosi hyvin vaikka minä olin renkaaseen nähden vähän huonossa kulmassa ohjaamassa, renkaan sivulla jo menossa eteenpäin. Pujottelulle meinasi viimeisellä radalla mennä väärin mutta ehdin korjata ennenkuin aloitti pujottelun. Hyvä reissu! A-esteenä täällä oli samanlainen este kuin aholaidassa jota vähän on manailtu liukkaaksi, mutta Pikkis suoritti sen täällä kyllä ihan hyvin. Ehkäpä ensitorstaina uudelleen, tekee minulle kyllä hyvää kun joutuu yrittämään muistaa radan, tästä se lähtee, kyllä me kisoihinkin asti vielä päästään. On se vaan aika hurjaa että ollaan tässä vaiheessa, vaikka treenejä takana kaksi kuukautta! Pitäisi varmaan katsella jotain radan piirto-ohjelmaa, eihän näistä selityksistä ota ensi viikolla itsekään mitään selvää.
Jälkikäteen liitetty ratapiirros (suunnilleen sinnepäin):

Tänään kolme pistettä. Yhdellä pisteellä kaksi aitaa joissa tarkoitus tehdä välistä veto ja sitten a-este jonka jälkeen putki. Toisella pisteellä aita-pujottelu-putki. Kolmannella pelkkä keinu.
Kokeiltiin a-esteellä että mikä olisi paras keino ylösmeno kontaktille, ja namialustan ja rimojen jälkeen päätin että kyllä se on 2on2off, jota ei vaan treenata jos este vaikuttaa huonolta (=liukkaalta). Pohdiskelun aiheutti yksissä treeneissä ilmennyt koiran haluttomuus ottaa kontaktia. Tätä ei ollut huomattavissa tänään ollenkaan.
Pujottelu harjoitus oli tosi hyvä, tällaisille on meillä nyt tarvetta. Keinulla ei kommentoitavaa. Jatkossa voisi harjoitella samantyyppisesti pujottelua ja a-esteen ylösmenokontaktia.